Ajankohtaista

Arjasmaa-yhtiöiden tiedotteet
ja Omalla nimellä -blogi.

Arjasmaa-yhtiöiden tiedotteet ja Omalla nimellä -blogi.

Arjasmaa-yhtiöiden tiedotteet ja Omalla nimellä -blogi.

Rakennusliike Kemppe Oy:n toimitusjohtajaksi Pauli Rautanen

Rakennusliike Kemppe Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetään 1.3.2022 nykyinen tekninen johtaja Pauli Rautanen. Kemppellä vuodesta 2017 työskennellyt Rautanen on koulutukseltaan rakennusinsinööri. Nykyinen toimitusjohtaja Risto Kemppe jatkaa vanhempana neuvonantajana sekä hallituksen jäsenenä.

Rautanen luottaa Kemppen hyvään maineeseen ja vahvaan paikallisuuteen. ”Kemppe on tunnettu vaativien kohteiden uudisrakentajana ja peruskorjaajana. Tällä tiellä jatkamme tulevaisuudessakin, panostaen tinkimättömään laatuun”, kertoo Rautanen.

Samassa yhteydessä rakennusinsinööri Ilmari Penttilä aloittaa työpäällikkönä. Penttilä on toiminut aikaisemmin vastaavissa rakennusalan johtotehtävissä ja siirtyy tehtävään Naantalin kaupungin palveluksesta.

Uuden toimitusjohtajan johdolla Rakennusliike Kemppe hakee kasvua, jonka myötä tullaan tekemään myös uusia rekrytointeja.

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

AJANKOHTAISTA

Rakentamisen taito

Laadukas rakentaminen ei ole itsestäänselvyys. Se on vuosikymmenten kehityksen ja kasvun tulos – yrityksemme kestävä taidonnäyte. Kun laatu kohtaa luovuuden, tuloksena on ammattitaidolla rakennettuja tiloja ja koteja. Ne me allekirjoitamme reilusti omalle nimellämme. Se on laadun tunnus.